Mitä mahtavinta vaalipäivän iltaa teille kaikille!

Nyt on aika sanaton olo. 48 luottamuksenosoitusta. Se on hieno potti, ja jokaikisestä äänestä olen kiitollinen. Tämän eteen tehtiin töitä yli puolitoista vuotta, tämän eteen kampanja oli aktiivinen yli vuoden! TÄMÄN ANSIOSTA ME VOIMME ALOITTAA TYÖT VIHREÄMMÄN KEITELEEN PUOLESTA!

Kiitos, kiitos, kiitos! Olen todella innoissani. Kampanjapolkuni oli pitkä ja välillä kivinenkin, mutta en lannistunut missään vaiheessa. Samalla asenteella aion marssia valtuustoonkin: Tahdon edistää tavoitteitani suoraselkäisesti ja määrätietoisella tarmolla. Luovuttaja en ole. Te äänestäjät ansaitsette rohkean ja avoimuutta edistävän päättäjän.

Kuulette minusta vielä. Minä en todellakaan hiljene valtuustokaudenkaan aikana, päinvastoin. Haluan tarjota kaikille hyvät mahdollisuudet seurata arkea ja työtäni kunnanvaltuutettuna. Pyrin siihen, että olen helposti tavoitettavissa ja toimin asukkaiden kuuluvana äänitorvena päätöksenteossa.

Aloiteideoita on paljon pohjalla, joten pitääkin ihan laskea, montako valtuustokokousta on yhteensä tulossa. Tämä siksi, että osaan sitten toimittaa kaikki aloitteet nelivuotiskauden loppuun mennessä! Toki yhdyn myös mielelläni muiden valtuutettujen hyviin aloitteisiin puoluerajoista riippumatta.

Vaalitulos on selkeä epäluottamuslause vallinneelle tilalle: Keskustan ylivalta on nyt murrettu. Tämä tarkoittaa sitä, että voimme tehdä kaikille reilua ja tasapuolista kuntapolitiikkaa.

Toivottavasti valtaapitävät eivät kanna kaunaa poikkeuksellisen kärkkäästä kampanjastani: Mielestäni päättäjiä on kritisoitava, kun tarvetta löytyy. Moni kuntalainen puolsi ajatuksiani vaaliuurnilla.

Katse kuitenkin nyt tulevaisuuden yhteistyöhön. Kepu mainosti näin: ”Vastuullisia, yhteistyökykyisiä ja sosiaalisia kuntapäättäjiä [—], sellaisia keskustalaiset ovat.” 

Toivottavasti näin, sillä heidänkin panostaan tarvitaan ympäristöystävällisemmän, nuorisomyönteisemmän, viihtyisämmän ja avoimemman Keiteleen eteen. Kuntamme hyvinvointi on kaikkien asia.

Näillä eväillä on hyvä lähteä pienelle kotimaanmatkalle. Palkitsen sillä itseäni onnistuneesta vaalikampanjasta.

Nyt on kuitenkin aika kiitoksille: Kiitän teitä äänestäjiä, jotka kruunasitte kampanjani. Kiitän taustajoukkojani: Omaa, rakasta Ylä-Savon paikallisyhdistystäni, piiritason tuttuja, graafikkoamme, puoluetovereitani, perhettä, ystäviäni ja avopuolisoani – Teitä kaikkia siitä, että olette olleet tukenani aina oikeina hetkinä. Haluan kiittää lahjoittajia sekä someseuraajia, tykkäilijöitä ja kommentoijia…varmasti unohdan tästä jonkun tärkeän ryhmän, mutta summataan nyt vielä näin, että KIITOS KAIKILLE! 💚

Me tehtiin se! Olen todella iloinen tästä menestyksestä. Pitäkää huolta toisistanne, ja jääkää kuulolle!

Lauri Kaunisaho

opiskelija, tuleva kunnanvaltuutettu (vihr.)

%d bloggaajaa tykkää tästä: