Mitä sinulle kuuluu?

Tuo on tärkeä kysymys, jonka arvoa monikaan ei välttämättä arjessa tajua. Minulle kuuluu ihan hyvää, mitäs tässä, taas uutta vaalikampanjaa polkemassa opintojen ja työhommien ohella. Kuuluuko sinulle hyvää, vai onko paremminkin mennyt?

Terveyttä. Sitä on sekä henkistä että fyysistä. Henkinen terveys, tutummin mielenterveys, on Pohjois-Savossa hankala pala purtavaksi.

Ongelmat painavat monia, ja sairastavuusluvutkin sen kertovat. Ihminen ei kuitenkaan ole tilasto, sillä mielenterveyshaasteilla on moninaiset kasvot: 86-vuotias Kaarina voi potea masennusta yksinäisyydestä, kun taas 14-vuotias Topias saattaa sairastaa hankalaa syömishäiriötä. Ulkoapäin et voi aina tietää, onko jollain ventovieraalla tai rakkaalla läheiselläsi ongelmia mielenterveyden kanssa.

Yksilöiden lisäksi myös koko systeemimme on haasteissa. Olemme kuulleet mm. laiminlyönneistä Kuopion nuorisopuolella. Miten ihmeessä tähän nykytilaan on päädytty, ja vielä tärkeimpänä: Mitä meidän pitäisi tehdä, jotta pohjoissavolaisten vointi voisi kohentua?

No, tuohon ensimmäiseen kysymykseen on kyllä todella hankala vastata. Siihen, miksi ihmeessä juuri meillä päin sairastetaan niin paljon, ei edes asiantuntijoilla ole tyhjentävää vastausta. Geenejä, heimorooleja, hoitovelkaa…selityksiä löytyy, osa on parempia ja osa huonompia. Uskaltaisi kuitenkin väittää, että mielenterveysongelmien kasaantuminen tietylle alueelle voi olla jo itsessään eräänlainen noidankehä, jossa yksilöiden ongelmat pahenevat pitkissä hoitojonoissa, joita nämä ongelmien pahenemiset pidentävät entisestään.

Yksi ykkösasioista olisi turvata osaavan henkilöstön riittävyys. Yhteydenottoja tulee tehdä tässä asiassa moneen suuntaan: Yhtäältä valtiolta on vaadittava kohtuullinen rahoitus mielenterveyspuolen palkkamenoihin ja niiden lisäämiseen, mutta toisaalta myös kahdensuuntaisia yhteistyökuvioita kannattaa kehittää esimerkiksi alan korkeakoulujen kanssa koulutuspaikkojen lisäämiseksi. Oppisopimuskoulutuksia voisi hyödyntää erilaisissa mielenterveyden tukitoiminnoissa, ja ehkä työperäisellä maahanmuutollakin voisi olla jonkinlainen rooli.

Myös mielenterveystyöntekijöiden ammattiympäristön on oltava turvallinen ja osallistava – Omaan työhön ja sen puitteisiin on voitava vaikuttaa niin, ettei jokainen päivä ole kuin Everestille kiipeämistä. Palveluihin on jonoa, ja terapeutit ovat eittämättä kuormittuneita. Kentän äänen on kuuluttava, kun uudistusta jalkautetaan mielenterveyspuolella.

Hyvinvointialueen tulee olla aihepiirissä kaiken lisäksi kärkäs mielipidevaikuttaja: Mm. psykoterapiakouluksen maksuttomuuden vaatiminen olisi meillekin edullista. Näin osoittaisimme solidaarisuutta sekä alan opiskelijoita että koko kentän laajempaa työyhteisöä kohtaan. Miksi juuri psykoterapeuttikoulutuksen pitää maksaa opiskelijalle pahimmillaan jopa 60 000 euroa, kun alan ammattilaisista on erittäin huutava pula?

Fiksausten lisäksi tarvitaan myös uusia ideoita.

Kannatan ajatusta kuntakohtaisista mielenterveyskoordinaattoreista. Heidän tehtävinään olisi kartoittaa ja raportoida jokaisen kunnan tilannetta hyvinvointialueelle, välittää tietoa mielenterveystoimijoiden välillä, neuvoa ja ohjata asukkaita kohtaamisten ja kuuntelemisen kautta sekä tarvittaessa myös täydentää alueellista palveluntarvetta käytännön potilastyössä.

Isommissa kunnissa koordinaattoreita voisi olla tarpeen tullen useampiakin, mutta keskeisintä olisi juurikin se, että jokaisesta kunnasta löytyisi ainakin yksi. Näin mielenterveystyön alueellista kattavuutta voitaisiin varmistella, ja jokaisen kunnan erityistarpeita saataisiin helposti ylemmille tasoille tietoon. Jos sairastavuutta halutaan alas, tulee sen tapahtua myös ympäri maakuntaa.

Kaiken kaikkiaan mielenterveyspuoli on maanlaajuisesti aikamoisessa kriisissä. Emme voi lakaista maan alle asioita, jotka vaikuttavat tuhansien savolaistenkin arkeen. Heidän hyvinvointinsa ja myös lähipiirinsä ansaitsevat, ettemme ylläpidä enää koskaan mielenterveysongelmien ympärillä leijuneita tabuja tai väärinkäsityksiä. Toimeen on tartuttava.

En väitä, että se olisi helppoa tai mitenkään nopeaa. Siltikin meidän on kohdattava olemassa olevat realiteetit, ja yksi niistä on tämä: Sotepalveluiden tähänastinen poliittinen ohjaus ei ole kyennyt kääntämään alueemme kurssia. Vaikuttaa siltä, että henkinen terveys saa poliitikkojen piireissä arvostusta tänään lähinnä juhlapuheissa. Kuntayhtymät itsessään ovat tehneet toki arvokasta työtä, mutta rahat eivät ole riittäneet kuin juokseviin kustannuksiin. Kehitystyötä on rahoitettu lähinnä ulkopuolisilla hankkeilla.

Otetaan kuntayhtymien ja aiempien päättäjien kompastuskivistä tiukasti opiksi hyvinvointialueella. Pyritään myös jatkamaan yhteistyössä jo aloitettuja, hyviä ja asiantuntevia projekteja, kuten tuossa aiemmin mainittuja hankkeita – Esim. Hyvällä mielellä Pohjois-Savo 2021–2030 -hanke on oivallinen esimerkki organisaatioidenvälisestä yhteen hiileen puhaltamisesta, jossa pyritään kehittämään toimintoja, tiedottamaan havainnoista ja luomaan tapahtumia mielenterveyskriisiä taklaamaan.

Meidän ei tule lamaantua haasteiden edessä. Ne ovat isoja, mutta niin on tuleva hyvinvointialueen organisaatiokin. Luotan siihen, että yhteisen tilannekuvan jakava luottamushenkilöarmeija kykenee ottamaan kopin ilmiöstä – Sen me olemme poliitikkoina savolaisille velkaa. Kaarinaa ja Topiasta ei yksikään hallintouudistus piristä, ellei siihen yhdistetä selkeää viestintää, tavoitteellisuutta ja tiukkaa kehityksen seurantaa.

Haluan olla mukana tuossa työssä. Etenkin nuoret tarvitsevat itselleen ja mielenterveyspalveluilleen edunvalvojia poliittiseen päätöksentekoon. Lupaan olla mahdollisesti valituksi tullessani hereillä, sekä pitää mielenterveydestä ääntä vaalikauden aikanakin.

Tehdään välittävää politiikkaa.

Lauri Kaunisaho

opiskelija, kunnanvaltuutettu ja kunnanvaltuuston II. vpj. (vihr.)

%d bloggaajaa tykkää tästä: