Vihreämpi Keitele
rakennetaan uusilla ja rohkeilla ideoilla, positiivisella tulevaisuuskuvalla sekä vahvalla kiinnostuksella yhteisten asioiden hoitamiseen.
Tällä sivulla voit perehtyä kampanjateemoihini. Vaalitulos oli menestyksekäs, joten käytännön toteutus on teemojeni seuraava elämä.
Kolme kärkiarvoani

Yhteistyö
Kuntapolitiikan on lähdettävä reilusta pelistä: Valtaa ei keskitetä harvoille.
Valtuusto ei voi toimia yksipuoluejärjestelmänä. Päättäjien on pystyttävä aina kuuntelemaan toisiaan, mutta myös kuntalaisia. On etsittävä uusia vaikutuskanavia kaikkien keiteleläisten osallistamiseksi.
Keskustan valta-asema on murrettava vaaleissa – Vasta sen jälkeen jokainen valtuutettu otetaan tosissaan.
Jos yksi ryhmä voi torpata uuden idean tai näkemyksen, ei päätöksenteossa voi olla todellista yhteistyötä.

Ymmärrys
Valtuutettujen on tehtävä päätökset selkein perustein. Tiede ja paikallisuus kunniaan.
Tietäväthän kaikki, mistä tässä päätetään? Kun tämä kysymys kysytään, ”kaikki” kattaa sekä valtuutetut, virkahenkilöt että kuntalaiset – Siis kaikki. Tärkeää onkin, että kunnan toiminta on mahdollisimman avointa ja ymmärrettävää.
Avoimuus kattaa esimerkiksi sen, että kuntapäättäjien teoista ja sanomisista saa tietoa. Pelkät pöytäkirjat eivät tähän riitä.
Jotta kaikki voisivat parhaimmalla tavalla osallistua yhteiseen päätöksentekoon, on kaikkien ymmärrettävä päättäjiään.

Ympäristö
Ympäristö- ja luontoarvot on otettava yhä vahvemmin pöydälle kunnan toiminnassa.
Kunta on monialainen toimija: Ympäristöstäkin on huolehdittava laaja-alaisesti. Ympäristö- ja ilmastoystävälliset kalustohankinnat sekä energiaratkaisut ovat eduksi ympäristölle – Terve ympäristö on taas aina viime kädessä eduksi kuntalaisille.
Aja, souda, kävele, mutta kutsuuko aina Keitele? Luontoarvot eivät ole riittävällä tavalla esillä kunnan markkinoinnissa!
Keiteleellä on aina varmistettava, että yhteistä ympäristöämme kehitetään ja kohdellaan reilulla tavalla.
Kuntavaaliohjelma
HUOM: Vaaliohjelma kirjoitettiin ennen kuntavaalien siirtoa, joten päivämäärät vanhentuivat.
Kuntavaaliohjelmassani kerron yleisesti itsestäni ja poliittisista tavoitteistani vihreämmän Keiteleen rakentamiseksi. Ohjelma on tiivis ja helppolukuinen.
Kokonaisuudessaan kuntavaaliohjelmani koostuu seuraavista osista:
- Alkusanat
- Pääteemani
- Vihreä Keitele käytännössä
- Kymmenen tavoitettani
- Yhteenveto
Klikkaa ohjelma auki tästä.
Blogistani löydät seikkaperäisempää analyysiä eri aiheista. Tästä alempaa pääset käsiksi myös vaalikoneisiin, niistä löydät perusteltuja kantoja poltteleviin kysymyksiin – Voit myös vertailla niitä eri ehdokkaiden kesken.
Kuntavaalit: Laten sitoumus- ja vaalikonepalvelu
Tervetuloa! Täältä löydät kaikki kuntavaaleihin antamani ehdokassitoumukset sekä täyttämäni vaalikoneet kätevästi!...